Mikä TopTen-Suomi?

TopTen-Suomi auttaa sinua löytämään energiatehokkaimmat laitteet ja tuotteet. Vertaile ja valitse parasta!

Palvelun tavoitteena on tuottaa puolueetonta tietoa laitteista ja niiden hankinnasta.

Motivan TopTen-palvelu kertoo CO2-päästöiltään parhaat autot kustakin kokoluokasta

23.02.2010
Autojen energiatehokkuus määritetään CO2-päästökertoimen mukaan siten, että kunkin kokoluokan listalla on markkinoiden 10-15 vähäpäästöisintä automallia. Kullekin kokoluokalle on myös asetettu henkilöautojen energiamerkinnän päästöluokkien avulla hiilidioksidin enimmäispäästö. Dieselautoissa on lisäksi oltava hiukkassuodatin.

Tietolähteenä käytetään Autotuojat ry:n autotietotaulukkoa, joka perustuu autojen valmistajien antamiin tietoihin, sekä Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin EkoAKE-verkkopalvelua. TopTen-Suomi -palvelu nostaa esiin energiatehokkaimpia tuotteita ja laitteita eri tuoteryhmissä: kodinlaitteet, toimistotekniikka, rakentaminen ja autot.

Viileää harkintaa auton valintaan
– Valitsemalla vähän kuluttavan auton voi ympäristön lisäksi säästää myös selvää rahaa, ja varmistaa paremman jälleenmyyntiarvon. Säästöä syntyy pienempien polttoainekulujen ansiosta. Jälleenmyyntiarvon säilyminen parempana perustuu ajatukseen, jossa tekniset ratkaisut ja vero-ohjaus yhdessä kohoavan öljyn hinnan kanssa tekevät vähän kuluttavista autoista halutuimpia, toteaa asiantuntija Vesa Peltola Motivasta.

Valittaessa henkilöautoa omaan tai yrityskäyttöön lähtökohtana pitäisi olla tulevaan käyttötarkoitukseen mahdollisimman hyvin soveltuva auto varusteineen. Moottorikoon, käytettävän polttoaineen ja polttoaineenkulutuksen lisäksi huomiota kannattaa kiinnittää myös auton varusteluun, jolla voi olla huomattava vaikutus polttoaineenkulutukseen.

– Valintaan vaikuttaa muun muassa se minkälaiseen ajoon autoa pääasiassa käytetään – lyhyeen kaupunkiajoon vai pitkille maantiematkoille – ja se ajetaanko autolla kevyesti kuormattuna vai onko sillä tarkoitus kuljettaa usein suuria kuormia.

– Auton elinkaarenaikaisesta energiankulutuksesta ja päästöistä 80-90 prosenttia tulee autoa ajettaessa ja vain melko pieni osa valmistuksesta. Siksi uuden auton valinta vaikuttaa tieliikenteen päästöihin ja energiankulutukseen vuosikausia.

Liikenne- ja viestintäministeriön ilmastopoliittisessa ohjelmassa henkilöautokannan uudistaminen onkin arvioitu tehokkaimmaksi yksittäiseksi keinoksi saavuttaa vuoden 2020 tieliikenteen kasvihuonekaasujen vähentämistavoitteet.

Ekoauton valinnassa pääpaino ympäristövaikutuksissa
Vuosittain valittavan Ekoauton valinnan tavoitteena on nostaa esiin vähän kuluttavia ja vähäpäästöisiä automalleja sekä lisätä kuluttajien tietoisuutta taloudellisesta ja ympäristöä mahdollisimman vähän rasittavasta ajamisesta.

Valinnalla halutaan kiinnittää auton ostajien – kuluttajien ja yritysten – huomio moottoreiden eroihin ja kannustaa vertailemaan eri mallien ympäristövaikutuksia.

Vuoden Ekoauto on Motivan aloitteesta valittu vuodesta 1996 alkaen. Valinnan suorittaa Motivan kokoama ryhmä autoalan asiantuntijoita. Mittauksista ja käytännön järjestelyistä huolehtii Tuulilasi-lehti.

www.topten-suomi.fi

Lisätietoja:

Jochim Donner, viestintäjohtaja, puh. 0424 281 211
Vesa Peltola, asiantuntija, puh. 0424 281 244

Uutiset

Topten-autot päivitetty
30.08.2010 Henkilöautojen Topten-listat on päivitetty 23.8.2010. Lue lisää
Valitse lamppu oikein - huomioi valovirta!
03.05.2010

Lamput kannattaa aina valita käyttökohteen ja halutun valon määrän eli valovirran perusteella. Energiansäästölamput, kierrekantaiset halogeenit ja ledit sopivat erilaisiin käyttökohteisiin. Eri käyttökohteisiin sopivat energiansäästölamput sekä ledit löytyvät nyt Motivan Topten-Suomi.fi -palvelusta.

Lue lisää
Topten-Autot päivitetty!
07.04.2010 Topten-autolistaukset on päivitetty 7.4. Uutta listauksissa ovat suorat linkit Trafin ylläpitämään EkoAke-tietokantaan, josta löytyvät autojen yksityiskohtaiset tekniset tiedot. Lue lisää
Motivan TopTen-palvelu kertoo CO2-päästöiltään parhaat autot kustakin kokoluokasta
23.02.2010

Motiva on avannut 23.2.2010 TopTen-Suomi -palveluun Autot-ryhmän, joka nostaa esiin kokoluokittain 10-15 pienikulutuksisinta henkilöautoa. Autot on luokiteltu pituuden ja henkilömäärän mukaan kuuteen kokoluokkaan: pienet autot, pieni keskiluokka, suuri keskiluokka, suuret autot, tila-autot (7 henkeä) ja suuret tila-autot (9 henkeä).

Lue lisää
Topten listaa espressokeittimet
25.02.2009 Espressokeittimet on Topten-Suomi -palvelun uusin listaus: kriteerit täyttäviä automaattikeittimiä on 15. Lue lisää
Topten-Suomi uudistui!
31.10.2008

Topten-Suomi-palvelua on uudistettu. Päähakemistot ovat nyt Kodinkoneet, Valaistus, Toimistolaitteet sekä Rakentaminen. Hakemistomuutoksella ennakoidaan jo tulevaa kehitystä. Topten-Suomi-listaukset tulevat laajenemaan lähiaikoina!

Lue lisää
Vertaile energiansäästölamppuja
15.02.2008 Energiansäästölamput on listattu TopTen-Suomi-palveluun! Lue lisää
TopTen-pesukoneet ja astianpesukoneet tulossa
15.02.2008 Uusia tuoteryhmiä tulossa helmikuussa! Lue lisää
Topten-Suomi: ensimmäiset laitteet julkaistu
27.06.2007 Topten-Suomi vertailupalvelussa on julkaistu ensimmäiset laitetiedot. Lue lisää